Kotitien varrella minua kutsui vanhan puurakennuksen katolla jo kellastumisenkin lopettanut Cafè- kyltti. Astuin tumman puhuvaan taloon lainatakseni ohrasuurimoita joulupuuroon. Ystävällinen ja hymyilevä vanha myyjätär toivotti minut tervetulleeksi kaupoille. Kiertelin ja vertailin suurimoita huolellisesti. Myyjä kaatoi lasiini maistiaisia, joita makustelin huolellisesti kunnes kurkkuuni tarttui jotain kovaa. Yskin voimakkaasti ja sain sylkäistyä ulos pienen-pienen valkoisen palasen, joka muistutti kovasti saduista tuttua helmeä simpukan sisältä. Vakavoitunut vanha myyjä katsoi vuoroin minua ja vuoroin helmeä. Olin näkevinäni hänen ryppyisillä kasvoillaan kyyneleen, kunnes hän katkaisi hiljaisuuden ja alkoi kertoa:
"Satoja vuosia ennen ajanlaskumme alkua oli vielä kovin tavallista, että porot taivalsivat matkaansa lentäen. Ne tapasivat laskeutua tähän vanhaan kauppaani lepäämään ja maistelemaan valtakunnan kuuluisinta, maukkainta ohraa. Kerran väsynyt ja pitkän matkan lentänyt poropariskunta tuli kaupalle mukanaan pieni poron vasa ja ihmeellisen näköinen ihmislapsi. Ihmislapsi näytti vauvalta, mutta sen leuasta kasvoi partaa ja kasvot olivat kuin vanhalla miehellä. Niissä oli ryppyjä kuin minulla on nyt. Pienokaiset nukkuivat ruokakaukalossa, joka oli nostettu mukana lentävän reen päälle. Pienokaisten nukkuessa isä- ja äitiporo maistelivat ohraa puhumatta juurikaan. Vaikutti kuin heillä olisi ollut suuri riita. Isäporon saatua mahansa täyteen maukasta ohraa, se lähti käymään nurkan takana papanoimassa. Maha täynnä ja väsyneenä isäporo vahingossa löi kavionsa reen reunaan ja pienokaiset heräsivät itkuisina. Äiti poro moitti isää kömpelyydestä ja liiasta ohran syömisestä. Isäporon palattua nurkan takaa se huusi ja raivosi äitiporolle, joka aina nalkuttaa kaikesta. Äitiporo piti sylissään pienokaisia suojellakseen niitä. Kummallisen näköinen ihmislapsi säikähti ja sai hätääntyneenä rimpuiltua itsensä irti äidin sylistä ja lähti juoksemalla karkuun. Isä poro juoksi pojan perään ja ylsi töytäisemään tätä selästä kaviollaan. Poika kaatui ja löi suunsa kynnykseen. Hänen suustaan lensi satojatuhansia pieniä, pyöreitä ja kirkkaita helmiä muistuttavia maitohampaita. Isäporo liukastui hampaisiin ja samalla poron vasa äidin sylistä hyppäsi lattialle. Se juoksi pihalle ja valjasti itsensä nenä punoittaen kiinni rekeen ja huusi hätääntyneenä hampaatonta, parraskasta vauvaa hyppämään rekeen. Vauva lähti juoksemaan ja minä sain samalla työnnettyä pussin ohraa vauvan huppuun pakomatkaa varten. Vauva hyppäsi pihalla rekeen ja samantien vasa lähti lentoon ja katosi pian pohjoisen taivaanrantaan reen kanssa. Ehdin juuri ja juuri nähdä reen rekisterinumeron PETE-1.
Tässä rytäkässä isä- ja äitiporo olivat loukkaantuneet kaatuessaan lattialla pyöriviin maitohampaisiin. Tilasin paikalle Kylmäsen sairaalapalvelun ja jäin siivoamaan maitohampaita lattialta. Niitä oli kaikkialla, kuten huomaat vielä tuhansien vuosien jälkeenkin."
Katsoin kädessäni olevaa helmeä ja vanhaa mummoa tiskin takana. Olen varma, että pieni poron vasa ja tuo kummallinen vauva voivat hyvin ja ovat kasvaneet isoiksi. He ovat oppineet, että joskus pieni lahja voi tuoda iloa sadoiksituhansiksi vuosiksi ja jakavat iloa vielä tänäkin jouluna. Yhtä asiaa minä en silti ymmärrä. Kuka on tuo vanha mummo ja mietin hän tietää noin vanhoja asioita? Tiedätkö sinä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti